Lavataksi haki meidän melkein sovitusti aamupalan jälkeen hotellilta. Retki suuntautui ensin norsusafarille.

 

 Minnakin uskaltautui kolmannella Thaimaan matkalla koskettamaan norsua.

 Ja sitten kyytiin. Kuskikin vaihtui matkalla.

 

Pysähdyimme retkellä 200m korkealle vesiputoukselle joka sijaitsee keskellä saarta. Pitkästä kuivasta kaudesta johtuen putous oli pienentynyt vaatimattomaksi noroksi, sademetsän tunnelmaan kuitenkin pääsimme.

 

 

Seuraavaksi tutustuimme Kiinalaiseen temppeliin, joka sijaitsi aika korkealla. Temppeli oli todella värikäs, mutta aika pieni.

Tässä temppelialueen  päärakenuksen ovi.

 

Lounaan jälkeen suuntasimme uimaan ja snorklailemaan  Koh Ma rannalle, josta jatkoimme matkaa Bottle Beachille pitkähäntäveneellä. Meri pauhasi mukavasti ja vesi roiskui. Kahdeksanhenkisestä seurueestamme ei löytynyt ainuttakaan kuivaa matkalaista saavuttuamme Bottle Beachille.

 

Pieni ja idyllinen ranta sijaitee saaren koillisosassa.

Loikoilun ja uimisen jälkeen suuntasimme kohti Chaloklumia, josta lavataksi kuljetti meidät takaisin hotellille.