Eilen illalla varattu retki alkoi viimekerrasta poiketen etuajassa. Puhelin soi kesken aamutoimien ja respasta ilmoitettiin, että minibussi odotti meitä jo hotellin pihalla.

Keräilimme retkeläisiä ensin pitkin Samuita. Kun minibussi oli täynnä (16 hlö) suuntasimme Joam Mae Kuan Im temppelialueelle.

Seuraavana oli vuorossa Big buddha patsas. Nämä kaksi ensimmäistä saaren kuuluisinta nähtävyyttä olivat oikeita markkina paikkoja. Kojuja riitti joka lähtöön.

Näköalapaikalla pysähdyttyämme kävimme isoisän ja isoäidin kivillä, jossa jo eilen kävimmekin kävelyllä. Löytyihän se isoäitikin sieltä…

Pakkauduimme jälleen autoon ja lähdimme seuraaman apina näytöstä. Näppärästi irrotti serkkupoika kookospähkinän puusta. Sitten otettiin kuva serkuksista…

Muumioitunut munkki aurinkolasit päässä oli seuraava nähtävyys matkalla putouksille.

Namuang vesiputouksilla oli onneksi sentään vettä päinvastoin kun Koh Phangan putouksilla. Putouksen alueella oli paljon muutakin toimintaa safariretkiä, norsuja, tiikereitä, lintuja yms. kaikki tietenkin lisämaksusta. Onneksi tänään oli pilvinen päivä kun reippailimme putouksille tosi jyrkkään ylämäkeen noin 15 minuuttia. Alaspäin tultiin sitten jo paljon helpommin.

Neljän tunnin puolipäiväretki kestikin yllätykseksemme noin 7 tuntia.